perjantai 1. elokuuta 2008

Lennän rannalta toiselle, lennän rannalta toiselle

Haaaa, tänään seikkailemaan kaupungille kaverin kanssa, jee.
Huomenna sitten Ankkarock.

Mitä?
Huomenna.
Ei voi muuten olla mahdollista.

Plääh, ulkona näyttää kylmältä.
Sinne menivät helteet, sanottiin säätiedoituksessa.
Niin tottavie menivätkin.
Taivas on vaaleanharmaa tai valkoinen.
En osaa päättää.
Nyt paistaa aurinko, mutta nyt se taas katosi.

Enkä minä ole vielä ehtinyt edes käydä uimassa.
Koko kesänä.

Kirjoitin eilen puoleenyöhön asti.
Minä päätin, että vielä joskus minä kirjoitan kirjan.
Minä oon päättänyt sen ensimmäisen kerran jo kymmenisen
vuotta sitten, mutta nyt päätin sen taas uudestaan.

Vaikka tuskin koskaan oikeasti.

Mä haluan kissan.
Sellaisen kiltin, pörröisen, joka olisi mun paras kaveri
ja leikkisi lyijykynillä niinkuin yksi kissa Lontoossa,
meidän hotellissa.
Se oli aika hirrrrmuisen suloinen tapaus.

Tahtoisin myös kukkamekon.
Sellaisen kivan.
Tiedän tarkalleen millaisen.

Ja voivvvoi, miten haluaisinkaan ihan vaaleat hiukset.
Semmoiset iiihan melkein valkoiset.

Syksyllä minä haluan karata mökille.
Olla siellä viikonloput
ja juosta sateessa.
Ja sanoa, että en koskaan lähde takaisin kotiin
mutta silti lähteä.
Minä rakastan niitä bussimatkoja.
Näkee niin monta kaupunkia
ja ihmistä ikkunasta.
Voi vain huokaista
ja näyttää kieltä
kotikaupungille ja kuunnella musiikkia
koko matkan.
Ja syödä karkkia.

Helsinki on niin pinnallinen.
Ei täällä viihdy.
Täällä ei saa hymyillä, eikä itkeä.
Täällä pitäisi olla olematon.
Mutta silti minä en pystyisi lähtemään.
Ainakaan vielä.
Koska en minä tiedä minne lähtisin.
On tämä kuitenkin koti.


Tajusin vasta, että tänään on elokuu.
Au.


2 kommenttia:

wilma kirjoitti...

tunnistitko? <;

wilma kirjoitti...

hiukan pelkäsinkin <: meinasin kyllä jossain vaiheessa tämän linkata sinulle. kunhan pääsen vauhtiin. ja oijoi. mene sinä rokkaamaan, minä menen möksälle tyttökavereiden kanssa. (mutta en uimaan, ettei hauet pure)