sunnuntai 30. marraskuuta 2008

I'm dating ancient ghosts, the ones I made friends with

Lainasin eilen kirjastosta Peppi Pitkätossu dvd:n
ja leivoin ihan sitä varten keksejä
ja asetuin nojatuoliin katselemaan, miten Peppi
leipoo pipareita lattialla. Voi awwws.

Tässä joku päivä pitäisi harhailla taas vaateostoksille.
Ajattelin suunnata seuraavaksi Isoon Omenaan tai Selloon.
Yleensä vastustan kauppakeskuksia henkeen ja vereen, mutta näin
talvisin suoritan vaateostokseni melkein missä tahansa
kunhan ei vain ole k y l m ä !
Ja kauppakeskuksissa harvemmin paleltaa.

Joululahjojenkin ostaminen pitäisi suorittaa lähiviikkoina,
ellen tahdo potea kahta päivää ennen jouluaattoa aivan mieletöntä
stressipaniikkiööääähäiriötä.
Kuten olen tänne jo varmaan monta kertaa inissytkin,
niin ideat on taas niin vähissä ja lompakko huuta huaaaa, tyhjää.
Äidille olen jo ostanut lahjan, samoin mummolle,
mutta kavereille pitäisi keksiä jotain kivaa ja omaperäistä.
Enpä rupea nyt tähän mitään kummempia ideoimaan, kun
osa lukee tätä blogia,
mutta totean vain että ei ideoita, ei sitten laisinkaan.

Tarvitsisin jotain kivoja uusia vaatteita.
Tahtoisin semmoisen mustan mekon, missä on vetoketju
ja jotain jänniä t-paitoja.
En ole pitkään aikaan osannut käyttää t-paitoja ja niitä
on kaappi täynnä.

Voisin ehkä pistää niitä tännekin myyntiin?

Tsihih. Löysin aivan ihania kuvia.

kakakauiui656atup.png
2m8BXUfrif9t3xjvOExxzS71o1_400.jpg







2 kommenttia:

Chérie kirjoitti...

Oi, rakastan niitä vanhoja kunnon peppi-filmejä! Ja kun se leipoo niitä pipareita.. Ja ne uudehkot piirretyt pepit on aivan kauheita!

maanantaiMILLA kirjoitti...

kauppakeskukset on jotenkin ahdistavía, se tungos ja tavaroiden samankaltaisuus saa joskus vaan haluamaan sieltä pois vaikka olisi shoppailutuulella, toisaalta kauppakeskuksitta löytyy kaikkea

Tahdon uusia vaatteita(vanhoja-kirppari) mut en vaan saa aikaseks shoppailtua.