perjantai 26. joulukuuta 2008

suklaarasioita kattoon asti

Joulu oli kivakivakiva.
Sukulaisten kanssa on tullut oltua aatosta
tähän päivään ja nyt näyttää siltä,
että jouluvierailut on tältä vuodelta ohi.
Vatsa on ainakin ihan täynnä, vaikken ole muka
syönyt läheskään niin paljon kuin viime jouluna.
Pipareita on mennyt kurkusta alas ihan hirmuisesti
ja suklaatakin pari rasiaa.

Lahjojakin sain.
Olin ilmeisesti ollut ihan kiltti lapsi, sillä sain
lahjakortin Carlingsiin, rahaa,
paidan,
muumimukin, kuulokkeet, uuden iPodin,
Amorphiksen levyn, kännykkäkorun, suihkugeeliä ja jotain
muita kylpyjuttuja, lakua
ja
varmaan metrin korkuisen vuoren suklaarasioita
ja muita nameja.




















Setäni vaihtoi eilen mun kitaraan kielet
ja olen eilisillasta asti soitellut
innokkaammin kuin varmaan koskaan ikinä.
Vanhat kielet oli jo niin hurjat ettei koko
soitin oikein halunnut enää edes soida.
Ainakaan niin nätisti.

Saa nähdä, jos nyt vaikka saisi vähän uutta
intoa biisien tekemiseen ja saisin ton demokin
valmiiksi kesäksi.




















Maanantaina lähden kuluttamaan joululahjarahoja ja lahjakorttia kaverin kanssa alennusmyynteihin.
Tarttisin ainaskin uudet housut
ja mekon ja miljoona villapaitaa,
kengät ja vihreän pipon,
joka mun piti saada kaverilta joululahjaksi.
















Tälle tukallekin tahtoisin tehdä jotain.
Pituutta tahtoisin ihan hittona lisää,
muttei sitä nyt ilmastakaan voi taikoa
ja pidennykset maksaa noin viisimiljoonaa.
Juurikasvu menee iloisesti jo ehkä viidennellä sentillä,
mutta vannon, ettei hiukset siltikään ole kasvaneet yhtään.

Oranssia tahtoisin kokeilla,
koska kaikilla parhailla tytöillä on oranssit
tai punaiset hiukset!
(Peppi Pitkätossulla
ja Pikku Myyllä.)

Ehkä joskus voisin uskaltaa.

maanantai 22. joulukuuta 2008

mikäs joulu se tämmöinen on?



Sieltä se joulu meinaa tulla jo ylihuomenna, eikä lumesta ole tietoakaan. Sataisi nyt edes räntää, kun se olisi
ainakin melkein lunta.

Eilen otettiin joulukuusi sisään parvekkeelta
ja se toi jo vähän enemmän
jouluista tunnelmaa kotiin
koristeineen.
Muutaman piparinkin päätin kuuseen pistää, tosin niitä
leipoessani minulla ei ehtinyt käydä mielessäkään, että niihin pitäisi tehdä jonkinsortin reiät, jos ne kuuseen meinaa ripustaa,
joten päädyin rei'ittelemään piparei
ta neulalla.
Enkä muuten rikkonut yhtäkään!

Pipareiden leipomisen ja kuusen koristelemisen lisäksi
käytiin vielä eilen äidin kanssa vuokraamassa kolme leffaa.
Päädyttiin valitsemaan The Prestige, Naisia hermoromahduksen partaalla (suosittelen. pus.) ja Viiru ja Pesonen joulupuuhissa,
(joka jaksoi ihastuttaa vielä näin vähän vanhempanakin, kuin ala-
asteikäisenä.)

Tänään heräilin joskus yhdeksän jälkeen, enkä koe vieläkään
olevani täysin hereillä.
Hohhoijaaaaaaa.
Päiväunet ottaisin jos osaisin, mutta en osaa nukahtaa
keskellä päivää vaikka kuinka väsyttäisi. Poikkeustapauksiakin tietysti on, kuten kolmenkymmenenkahdeksan asteen kuume, mutta
sitä ei lasketa. Minulle ei v
ain ole suotu nukkumisen lahjaa.

Tänä aamuna olen kuitenkin ehtinyt innostua ja mm. virkkaamiksesta!
Tai virkkauksesta. En tiedä kumpi on kieliopillisesti oikein.
Jonkinlaisia kukkia ajattelin yrittää äidin opastuksella tehdä.

















Jouluaatoksi lähden äidin kanssa mummolaan, Espooseen.
Espoo oli mulle pienempänä unelma-asuinpaikka number one,
koska siellä oli enemmän puita kuin Helsingissä ja siellä
saattoi nähdä jopa oravan!
Nykysin olen oppinut viihtymään ainakin vähän täällä Helsingissä,
mutta kuten minusta tässä kerran todettiin,
todellisuudessa taidan haaveilla pelloilla juoksemisesta.
Taitaapi olla totta.
















tiistai 9. joulukuuta 2008

nauraisin kirjoille, jotka kuuluu osata ulkoa


Koulu alkoi tänään kahdeksalta ja kolmas tunti oli hypäri. Menin kaverin kanssa meille ja katsottiin Muumeja, syötiin appelsiini puoliksi ja leikittiin kameralla.
Sitten suunnattiin taas kouluun matikan pariin ja jippiiii.
Kotiin pääsin neljältä.

Onneksi tämä oli ihan poikkeusjuttu vaikka olihan
tuo hypäri aika nam nam.

Fysiikan koe meni suitsait penkin alle,
mikä ei ole ihan tapaistani, vaikka matemaattisissa
aineissa en taidakaan olla mitä taitavin.
Harmittaa.
Saattaa tulla kutonen.

Miten tässä muuten alkaa tuntua siltä, että kaikki kaverit seurustelee nykyään? Iiii inhottavaa.

Nyt voisin käydä hakemassa valkosuklaata keittiöstä.

Omnomnom ruokaa.

kuvassa :
tunika: gina tricot











maanantai 8. joulukuuta 2008

boys don't cry


Koulu loppui yhdeltä ja olen nähtävästi
säätänyt tässä melkein tunnin jotain ihmeellistä.
Soittoläksytkin pitäisi soittaa
ja lukea fyssan kokeeseen.

Olisi voinut olla fiksua ottaa fyssan kirja
kotiin viikonlopuksi, mutta tottakai
minun piti unohtaa se kouluun.
Noh, ei voi mitään. Illalla saankin päntätä
monen päivän edestä. Saa nähdä meneekö mikään
päähän. Veikkaan, että ei mene.

Huomenna mulla on koulua kahdeksasta neljään.
Poikkeuksellisesti.
Inhaa.
















vetskarimekko: H&M

sunnuntai 30. marraskuuta 2008

I'm dating ancient ghosts, the ones I made friends with

Lainasin eilen kirjastosta Peppi Pitkätossu dvd:n
ja leivoin ihan sitä varten keksejä
ja asetuin nojatuoliin katselemaan, miten Peppi
leipoo pipareita lattialla. Voi awwws.

Tässä joku päivä pitäisi harhailla taas vaateostoksille.
Ajattelin suunnata seuraavaksi Isoon Omenaan tai Selloon.
Yleensä vastustan kauppakeskuksia henkeen ja vereen, mutta näin
talvisin suoritan vaateostokseni melkein missä tahansa
kunhan ei vain ole k y l m ä !
Ja kauppakeskuksissa harvemmin paleltaa.

Joululahjojenkin ostaminen pitäisi suorittaa lähiviikkoina,
ellen tahdo potea kahta päivää ennen jouluaattoa aivan mieletöntä
stressipaniikkiööääähäiriötä.
Kuten olen tänne jo varmaan monta kertaa inissytkin,
niin ideat on taas niin vähissä ja lompakko huuta huaaaa, tyhjää.
Äidille olen jo ostanut lahjan, samoin mummolle,
mutta kavereille pitäisi keksiä jotain kivaa ja omaperäistä.
Enpä rupea nyt tähän mitään kummempia ideoimaan, kun
osa lukee tätä blogia,
mutta totean vain että ei ideoita, ei sitten laisinkaan.

Tarvitsisin jotain kivoja uusia vaatteita.
Tahtoisin semmoisen mustan mekon, missä on vetoketju
ja jotain jänniä t-paitoja.
En ole pitkään aikaan osannut käyttää t-paitoja ja niitä
on kaappi täynnä.

Voisin ehkä pistää niitä tännekin myyntiin?

Tsihih. Löysin aivan ihania kuvia.

kakakauiui656atup.png
2m8BXUfrif9t3xjvOExxzS71o1_400.jpg







perjantai 28. marraskuuta 2008

en näissä kengissä, en tässä talossa

Aamulla olin sen verran pipi, että päätin
jäädä kotiin lepäämään.

Heti aamusta siivosin vaatekaappini ja imuroin huoneeni
ja siistin vähän kirjahyllyäni.

Nyt on omenapiirakka uunissa ja taustalla soi Scandinavian Music Group.

En tiedä mitä teen huomenna.

Ehkä istun kotona ja katson leffoja, kirjoitan ja
istun tässä. Tai sitten ehkä soitan kaverille ja pyydän ulos.
Tai sitten luen kokeisiin.
Tai sitten teen kaikkea kolmea.

Viimepäivinä olen kuunnellut kamalasti Jippua.
Sen sanoitukset on jotenkin niin aitoja.


"Kuinka monta talvea
Joudun muistamaan

Etkö sinä lähdekään
Minusta milloinkaan

Eilen neljä tuntia mä itkin
Eikä mikään helpota

Eilen olin ihan varma lähikaupassa
Että sinä seisoit siinä kassajonossa"


Pitäisi ostaa Kuka teki minusta tän naisen vaikka viikonloppuna.
Paitsi minun pitäisi kyllä säästää niihin kuulokkeisiin.

Ajattelin pistää muutaman paidan myyntiin netissä.
Pitäisi saada rahaa rahaa rahaa.



027-1.jpg



perjantai 21. marraskuuta 2008

perjantai

Yyyh, huomenna kouluun.
Te muut saatte viettää launtaita miten haluatte,
mutta minä opiskelen ruotsia, äikkää
ja liikuntaa !

Murr.

Onneksi tapaan illemmalla kaveriani
ja sitten on vielä koko sunnuntai aikaa tehdä kaikkea kivaa.

Voisn katsella tuosta tuon Harry Potter ja viisasten kivi -leffan,
ennen kuin se pitää palauttaa.
En ole saanut kirjastosta sakkoa pariin viikkoon!
Olen ehkä paras.

024.jpg






tiistai 18. marraskuuta 2008

When you love someone, but it goes to waste

Väsyttää-tää-tää-tääää.
Nukun nykysisin ihan liian vähän.
Menen nukkumaan yhdentoista jälkeen,
nukahdan kahdeltatoista ja herään kouluun
puoli seitsemäksi.
Tämmöinen otus ei niin lyhyillä yöunilla pitkälle pötki.

Ja mitä teen kaikki illat?
No daa, dataan.

Joskus valvon yömyöhään hyvä kirja kädessä.
Tänä iltana olisi hyvä valvoa matikan kirja kädessä,
koska huomenna on koe,
mutta en minä niitä juttuja yhdessä illassa opi.
Yhyhyhyy.
Eli ei kantsii.

Olen miettinyt taas hirveästi,
että punatukkaistuakko vaiko ei.
Tykkään tästä omasta väristäni aika paljon,
mutta sellainen luonnollisen näköinen oranssinpunainen tukka
olisi aika piristävän nälöinen.
Mutta aina on vaarana näyttää japaniernulta.
Ja entä sitten kun tahdon hiukset takaisin vaaleiksi?
Sitten ei hirveästi naurata, vaan sitten itketään
värinpoistoaineen kanssa ja katsotaan kun hiukset
tippuu kerralla niks naks pois.

Eli en punatukkaistu.


031-1.jpg






tiistai 11. marraskuuta 2008

sinä tarjosit salmiakkia, minä olin hölmö panin peliin koko elämän

Aamulla oli vaikea nousta ylös.
Heräsin ensin 5:45 ja nukuin sen jälkeen tunnin
ja yritin saada itseäni ylös viisitoista minuuttia.
Kello oli 7:15, kun jaksoin kävellä suihkuun.

Unohdin teepusiin teekuppiin puoleksi tunniksi
ja pystyin juomaan teestäni yhden kulauksen.
Hitsi vie, että osasikin olla kitkerää. Yyyh.
Vannon, en tee tätä toiste. ;;____;;

Selailin Tiimarin mainoslehteä
ja tajusin odottavani joulua ihan kamalasti.
Odotan
joulukuusta,
pipareita,
joulusuklaita,
kynttilöitä,
joulukoristeita,
joululomaa,
joulukortteja,
joululahjoja
ja LUNTA.
Jouluna on pakko sataa lunta.

Ajattelin käydä tänään nopeasti kieretämässä
keskustan vaatekaupat.
Jos jostain vaikka tarttuisi vaihteeksi mukaan jotain kivaa.
Pukeudun nykyään niin tylsästi kun on niin kylmä.
Yhyy.




031.jpg picture by Arriearrie









tiistai 4. marraskuuta 2008

näytä kuinka kauniina päivät nousee

Viihdyn ihan kivasti TETissä.
Työpaikkani on kiva ja siellä on ihania ihmisiä
ja kahvihuoneessa hyvää teetä !

Rakennus on ehkä maailman isoin labyrintti,
mutta tänään löysin jo toiseen kerrokseen !
En aio eksyä viikon aikana kertaakaan.

Tänään kävin töiden päätteeksi kirjastossa maksamassa
sakkoni
ja lainasin siinä samalla niin monta kirjaa kun jaksoin kantaa.
Odotan innolla, että maltan sulkea koneen
ja pääsen lukemaan Sid Viciousista kertovaa kirjaa.
Voi miauuuhh.

Kopion tänään työpaikalla itselleni
Scandinavian Music Groupin Letitä tukkani -levyn
ja äääh voi että kun se on ihana.

Just nyt huvittaa ihan hirveenä tehdä listoja !

Nyt mää listaan teille hienoimmat bändit !

Scandinavian Music Group
Tehosekoitin
The Cardigans
Dave Lindholm
Garbage
The Dresden Dolls
The Cure
The Raveonettes
The Postal Service
Coldplay
The Do

...ja sitten asiat joita rakastan ihan hirmuisesti just nyt

musiikki (no yllätys yllätys)
valokuvaaminen
pirkan sokeriton salmiakki
kokis light ja kaikki muut aspartaamilitkut
muumikirjat
Amelie
Peppi Pitkätossu

ps. ostakaa mulle matka lontooseen

057.jpg

kuva alkusyksyltä
ikävä sitä vuodenaikaa



lauantai 1. marraskuuta 2008

Runoja

Kun koko muu kaupunki varmaan nukkuu vielä,
minä istun tässä ja kuuntelen The Postal Serviceä.
Mutta minkäs sille mahtaa kun ei ole aamu-uninen !

Mutta nyt päätinkin laittaa tähän pari uusinta runoani,
joista kuulisin ihan mielelläni mielipiteitä.

Tiiliseinä

Käännyn kulman taakse
selkä tiiliseinää vasten
Kaupungin hiljaisuus
maalaa kasvot sumuksi
ja askeleet kaukana
rakentavat minut
rikkinäiseksi

Hän ei palaa koskaan,
ellei unohtanut tänne sydäntään

Sinä
Selässä kuin siivet
iho kietoutuneena kahdentoista
kylkiluuparin ympärille

En olisi arvannut,
että hän antaa sen voittaa


048.jpg picture by Arriearrie

kuka söi kaikki salmiakit? >:

torstai 30. lokakuuta 2008

kattokaa ! se päivitti vihdoin !

Hhhaaa, olen taas muistanut päivittää
ahkerasti ja silleen.

Hyppäsin tänään kauhusta melkein kattoon asti,
kun englannin kokeessani hyppeli iloisesti punaisella
kynällä kirjoitettu maailman rumin kahdeksikko.
Ziiiz jumaläytä, 8 Arrielle! Ei ikinä!
Verrattaen tämän syksyn koulumenestykseeni,
se oli kyllä parhaimmistoa,
mutta olen tottunut aina ennen saamaan enkun kokeista
vähintään ysin. Ja mä vielä muka luinkin siihen vähäsen.
No mutta hei, aina voi parantaa seuraavassa kokeessa.

Vaatekaappini ahdistelee minua.
Siis sen sisältö.
Yhtäkkiä ne kaikki vaatteet on muuttuneet niin vieraiksi,
ei niitä kehtaa laittaa päälle.
Apua apua.
Myös minä itse ahdistan itseäni ihan saamaristi tällä hetkellä.
Näytän lähinnä lihapullalta.
Ei hittovieee, alan kohta paastota.

(Välihuomio: Minulla taas ajatus leikkaa.
Piti avata Paint Shop Pro, avasin iTunesin)

Tarvitsisin jonkun kivan talvitakin.
En vaan yhtään tiedä millaisen haluan.
En halua nahkatakkia, enkä villakangastakkia,
eikä kaupoissa oikeen muita näy.
Noh, ehkä pärjäilen vielä tuolla tekonahkatakillani.

068-2.jpg070.jpg

paita: H&M











maanantai 13. lokakuuta 2008

Kirjastoon ja takaisin

Päivä Tampereella oli ihana.
Rakastuin siihen kaupunkiin ihan kamalasti.
Olisi tarkoitus lähteä takaisin mahdollisimman pian.

Ostin harmaat farkut Carlingsista,
tummanharmaan t-paidan JC:stä
ja kirjan, lehden ja raitasukat !

Enkä eksynyt kertaakaan.

Tänään katsoin heti aamusta
yhden mahdollisesti maailman ihanimmista leffoista,
Naisia hermoromahduksen partaalla.
Tykkäsin hirveästi.
Se täytyy ehdottomasti ostaa omaksi tässä joskus.
Yyyyh, keskiviikkona se pitää jo palauttaa videovuokraamoon,
en ala mitään.

11:40 lähdin kirjastoon, eikä se ollut auki.
Lähdin kaupan kautta kotiin
ja viidentoista minuutin päästä takaisin.
Juhuuuu.

068-1.jpg

hame: äidin tekemä. pus.
sukkikset: (VINOSSA!) h&m.







081.jpg

ystäväni tink-a-tink-a-too





sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Muumikirjoja ja suklaata

047.jpg picture by Arriearrie

Kävin eilen katsomassa Oncen.
Tykkäsin kamalasti.
Suosittelen.

Äsken kävin kirjastossa ja lainasin kasan kirjoja.
Lastenosaston kirjastonhoitaja, tummahiuksinen poika, katsoi minua aika
pitkään ja hymyillen kun häärin siellä innokkaasti
Peppi Pitkätossu -kirja kädessäni
etsien Muumi-kirjoja, jotka tajusin kauhukseni kohta lukeneeni kaikki.
(Apua, mitä minä sitten luen?)

Muumit on jotenkin niin aitoja.
Ja Pikku Myy ehkä maailman ihanin.

Awws.

Nyt voisin mennä tekemään suklaatryffeleitä.
Namnamnam.





perjantai 3. lokakuuta 2008

Perjantai

Viikot kuluu kamalan nopeasti.
En tiedä onko se hyvä vai huono juttu.

Nyt on taas perjantai.
Minusta se oli eilen,
mutta ei kai se sitten ollutkaan.

Tavallaanhan aika menee vaan hukkaan,
kun viikosta toiseen odottaa vaan viikonloppua,
eikä elä arkipäiviä täysillä.

Ehkä pitäisi opetella elämään.

Huomenna menen kaverin kanssa katsomaan Oncen.
Olen tahtonut nähdä sen ainakin sataviisikymmentämiljoonaa viikkoa
ja soundtrackinkin olen omistanut jo ainakin kuukauden.

En malttaisi odottaa.

017.jpg picture by Arriearrie

rakastan tuota villapaitaa ihan hirveästi.
ostin sen muutama viikko sitten ONLY:stä
vaikka v i h a an sitä kauppaa.
ja olen aina luullut että villapaidat ei oo mun juttu.


018.jpg picture by Arriearrie

myös taiteellinen lahjakkuuteni oli huipussaan kun
väsäsin huvikseni tommoisesta kokistölkkijutskasta korviksen.
juuuuhhhhuuu.


tiistai 30. syyskuuta 2008

Ah-ah-ahdistusta

Nyt on taas kuuluisa keskiviikko,
ja kuuluisa kymmenen aamuni,
kuuluisa datausaamuni
ja kuuluisa angstaukseni siitä,
ettei nyt pitäisi olla koneella.
Ahahahaha.

Olen hyvällä tuulella.
Tahdon kirjoittaa.

Mitä muuta minä elämässäni haluaisinkaan tehdä?
Tahtoisin vain tehdä musiikkia ja kirjoittaa, tavata kavereitani
ja käydä kirpputoreilla, katsoa dvd:ltä Peppi Pitkätossua ja Muumeja
ihan tasan silloin kun huvittaa
ja olla kamalan onnellinen.
Mutta pitää käydä koulua.
Ja ahdistua siitä.
Käydä kolmesti viikossa musaopistolla.
(Rakastan sitä)
Ja ahdistua siitä.
Pitäisi osata kaikenlaista.

Ja olla ahdistumatta siitä.

En osaa fysiikka en osaa fysiikkaa en osaa fysiikka
voi hemmetti
en osaa fysiikkaa!

Perjantaina on koe.

Enkä minä osaa.

En ole oikeastaan missään aineessa niin pihalla kuin fysiikassa.
En itseasiassa ole pihalla missään muussa aineessa.
Paitsi ehkä matikassa,
mutta se nyt on minun tapauksessani niin selvä juttu,
ettei sitä pidä edes erikseen mainita.

CIMG6809SAANA2.jpg

Tsihih.
Löysin tuommoisen H&M:n mekon kaapistani
muutama viikko sitten.
Siellä se oli lojunut vuoden.
Muistan kyllä ostaneeni sen,
mutta kertaakaan se ei ole ollut käytössä.

laukku UFF 2 e
sukkikset jostainenmuista
takki lontoosta, topshopista

maanantai 29. syyskuuta 2008

Sekavaasekavaa

En tajua mitä tämä oiken vammaa.
Murrr, Blogger.

Äsken kun selailin huvikseni tätä blogia,
kaikki kuvani olivat muuttuneet MAINOKSIKSI.

Niin, että mitäs hemmettiä?

Poistin melkein kaikki blogitekstini.
Anteeksi.
Tai en tiedä onko siinä mitään anteeksipyydettävää.

Mutta nyt on hyvä aloittaa alusta.

Ainakin melkein.

027.jpg picture by Arriearrie

huivi kirpparilta 2 e
vaikka en osaa käyttää huiveja D:

paita kirpparilta 1 e

maanantai 1. syyskuuta 2008

Pieni ja hento ote

Heräsin seitsemältä,
vaikka olisin saanut nukkua kahdeksaan.

Söin mansikkamysliä ja maustamatonta jugurttia
ja join kupin yrttiteetä.
Kävin suihkussa,
puin päälleni ja avasin koneen.

Nyt olen tässä.

Eilen oli kivaa.
Pääsin koulusta yhdeltä
ja lähdin ratikalla keskustaan.
Kävin ostamassa lisää mysliä
ja hyvää teetä
ja lähdin sitten levykauppaan käyttämään
lahjaksi saamani 20 euron lahjakortin.

Sillä minä hankin
Dave Lindholmin Ainon ja The Cardigansin Lifen.
Ja siitä jäi vielä yli 4 euroa
ja seitsemällä eurolla sain toisesta levykaupasta
SMG:n Nimikirjaimet.

Kävin kirpputorilla
mutta aukio oli melkein tyhjä.
En löytänyt mitään,
mutta Carlingsista hankin
raidallisen topin viidellä eurolla.

Myöhemmin kävin kaverini kanssa kahvilassa
ja join hyvää kaakaota,
jonka päällä oli paksu kerros kermavaahtoa.

Nyt on kiire.
Näytän vielä kamalata
ja koulu alkaa kohta.

keskiviikko 20. elokuuta 2008

KeKsiviikko

Tänään on keskiviikko
ja minulla on nälkä.

Tahtoisin piirtää sateenkaaren
ja leijan,
mutta en osaa.

maanantai 18. elokuuta 2008

Näin avaat ananaspurkin

Tulisi jo syksy
ja vesilätäköt,
sateet, jotka eivät tahdo loppua,
pimeät illat,
jolloin juodaan kuumaa kaakaota,
ja värikkäät lehdet.
Ja inspiraatio!
Sata sivua tekstiä
ja kymmenen uutta biisiä!

Ja uusia mekkoja.
Tummansinisiä ja tummanvioletteja
ja mustia.

Meinasin eilen ostaa kirpparilta vaalenapunaisen ,
söpön mekon.
(en i k i n ä käytä vaaleanpunaista)
Nyt harmittaa.
Se oli niin ihana.
Vääääääh.

Hah.
Pakko vielä kertoa ananaspurkista!
Minä en vieläkään osaa avata säilykepurkkeja.
Siinä oli sellainen juttu, mistä se avataan,
mutta kiskaisin sen vahingossa irti.
Rupesin sitten rei'ittämään purkkia veitsellä
ja siinä samassa sormikin oli verillä
ja tietysti itse purkkikin.
Sitten otin avuksi purkinavaajan. (nerokasta!)
Ei auttanut.

Kahdenkymmenen minuutin päästä purkki oli auki
ja ananakset mehuineen kulhossa. Jes.

Lopuksi kaadoin puolet ananaksista lattialle,
sähköjohtojen päälle.


Picture1771.jpg picture by Arriearrie


sunnuntai 17. elokuuta 2008

"ota, mutta sydämeni jää"

Lähdin aamupäivällä kirpputorille.
Kaupunki oli ihmeen hiljainen.
Ja voi miten ihanaa oli kävellä yksin niitä
mukulakivikatuja kamera kädessä.
Mukana minulla oli 8 euroa, joista käytin 5,40 e.
Ostin
kaksi t-paitaa
topin
hameen
ja kaksi lehteä.


383.jpg picture by Arriearrie

toppi 20 senttiä


perjantai 15. elokuuta 2008

Minä minä minä

Minun teki niin hirmuisesti mieli tulla listaamaan tänne asioita itsestäni ihan silkasta uteliasuudesta itseäni kohtaan.
Minusta tuntuu välillä, että en tunne itseäni ollenkaan.
Olen vain iso ristiriita.

Ajattelin, että tämmöinen voisi selkeyttää asioita.
(Tai ainakin tappaa aikaa.)

Minä olen Arrie.
Olen pohdiskelevainen, muka-taiteellinen, ujo, liian puhelias, liian hiljainen, hauska, tekohauska, huumorintajuton, huumorintajuinen, ymmärtäväinen, herkkä, pessimisti, ei-niin-itsevarma, luotettava, empaattinen, helposti hermostuva, musikaalinen, maailman kovin stressaaja, liian kiltti, liian laiska ja hajamielinen.

Minun elämäni on
musiikkia.

Näitä bändejä rakastan: Scandinavian Music Group, Tehosekoitin, The Dresden Dolls, Garbage, The Cardigans, Nightwish, Sonata Arctica , PMMP, The Cure, Blondie ja The Sounds

Minä osaan:
laulaa
itkeä
nauraa
soittaa kitaraa
soittaa selloa
kirjoittaa
piirtää
kuunnella

Minä en osaa:
olla kärsivällinen
pelata korttia
olla optimistinen
tehdä matikanläksyjä oikein
nauraa itselleni
osua pesäpalloa pelatessa palloon

Tahtoisin kesän takaisin, uusia ystäviä, sateenvarjon, Sex Pistolsin keikalle, rahaa, mekkoja, hiustenpidennykset, paksummat hiukset, sähkönsiniset kengät, My Litte Ponyja, pianonsoittotaidon, studioon, sähkökitaran, vahvistimen, Lontooseen, suklaata, hyvän tulevaisuuden ja saada joskus rakkauskirjeen.


Kuva1572008saanankaaulkonaa073.jpg picture by Arriearrie

torstai 14. elokuuta 2008

Sinne meni sekin mekko, yyyyh

Lähdin tänään koulun jälkeen keskustaan
ihan vain päästäkseni sovittamaan sitä
ihanaa Indiskan mekkoa.
Jota en koskaan löytänytkään mistää.

Totesin mielessäni aika moneen otteeseen että
haaaaistapaska.
Mutta säästyipä pari kymppiä.

Vaikka olis se ollut hirmu kiva. ;<

Jossain vaiheessa kumminkin onnisti sen verran, että
H&M:sta tarttui mukaan siniset sukkikset hintaan 2,90e.
Riemastuttavaa.

Picture1018.jpg picture by cherrylalala

keskiviikko 13. elokuuta 2008

Äiti, mä haluisin semmosen mekon

Tahdon yhden ihanan mekon Indiskasta.
Haluan haluan haluan!

En tiedä mitä se maksaa
ja saako niitä enää mistään.

Haluan!

Minulla ei varmana varmana ole siihen rahaa.
Yäääää.

Kuva1572008saanankaaulkonaa033.jpg picture by Arriearrie

tiistai 12. elokuuta 2008

"Toisinaan kaipaan aikaa jolloin auringonnousu sattui ja sydämeni oli missä lie"

87634598.jpg




paita
Carlings 29.90 e




Hohhoijaa

Opiskelu tulvii korvista ulos.
PAM!
Kaksi koulupäivää takanapäin ja minä
olisin valmis lähtemään ainakin kahden kuukauden
ANSAITULLE lomalle.

Kotonakin on niin ankeaa.
Kesäloma on jo kaukana poissa.

Minä rakastan alkusyksyä ja loppukesää, mutta tämä
vuodenaika ei ole oikein mitään.
Tämä ei ole kesä,
mutta tämä ei ole syksykään.

Minä tahtoisin kirjoittaa kirjan.
Tiedän, olen kertonut tämän ainakin kymmenesti.
Mutta minä todella tahdon.
Minä tahdon tehdä päiväkirjastani kirjan.

Minä kirjoitan kahta päiväkirjaa.
Toinen pinnallisille asioille
ja toinen niille,
joiden vuoksi itketään ja valvotaan öitä.

Jälkimmäisestä tulee kirja.

Ihan vaikka omaksi ilokseni kirjoitan sen puhtaaksi
ja lähetän niille, joille uskallan.
(Eli en välttämättä kenellekään.)

Huomenna kouluun kymmeneksi.
Pelastus.



maanantai 11. elokuuta 2008

Maanantain postaus numero 2

Nyt seuraa pikapostaus.
Tapaan kohta kaverini ostarilla,
ihan justkohta pitää mennä.

Tekisi mieli leipoa muffinsseja.
En osaa.
Semmoisia mitkä on kuorrutettu hienosti.
Voisin ehkä katsella netistä reseptejä.
Mutta en tänään,
koska yritän olla pari viikkoa
ilman mitään makeaa.
Siis yritän.

Innostuin tänään iltapäivällä vähän valokuvaamaan.
Kuvasin ponikokoelmaani, kahvikuppeja, kokistölkkiä
ja vaikka mitä


Nuotti679.jpg picture by Arriearrie

nuotteja (mm. SMG:n Hölmö rakkaus!)

Sade huuhteli kesän pois

Sinne meni kesäloma.
Varttia vaille kymmenen tajusin taas käveleväni tuttua tietä pitkin koululle.
Säätä saatan kuvailla vain yhdellä sanalla: HARMAA.
Satoi ja oli hämärää, niin harmaata.
Teki mieli jäädä kotiin.

Tutut portaat ylös.
Tuttuja kasvoja,
ja muutama vieras.

Kahdeltatoista olin jo kotona.

Lukujärjestykseni tälle vuodelle on suoraan sanottuna paska.
Maanantai on ainoa siedettävä päivä.
Keskiviikkona kymmeneksi kouluun.
Loput päivät kahdeksasta kolmeen.
Tuo kymmenen aamu vähän inhottaa, koska ennemmin olisin
ne viisi tuntia koulussa kahdeksasta yhteen.
Hah.
Mutta kai tätä vuoden kestää.

Ehkä.



Arrie657.jpg picture by Arriearrie






aamulla väsytti. :<>

Vähän ankea olo
Onneksi launataina menen tapaamaan nettikavereitani
Syksy saa tulla, kunhan vain varmasti saan karata mökille.

Värjäsin eilen illalla hiukset.
Niistä piti tulla kirkkaan vaaleat.
Todella vaaleat.

Niistä tuli oksennuksenväriset.
Tummemmat, kuin mitä hiukseni alunperin olivat.
Miten hemmetissä se on mahdollista?
Näyttää rumalta rumalta rumalta.

Vihre675.jpg picture by Arriearrie

mekko, joka on oikeasti yöpaita

lauantai 2. elokuuta 2008

Ankkarockia

Ankkarock oli mahtava.

Ja Scandinavian Music Group oli RAKKAUS.
283.jpg picture by Arriearrie


perjantai 1. elokuuta 2008

Lennän rannalta toiselle, lennän rannalta toiselle

Haaaa, tänään seikkailemaan kaupungille kaverin kanssa, jee.
Huomenna sitten Ankkarock.

Mitä?
Huomenna.
Ei voi muuten olla mahdollista.

Plääh, ulkona näyttää kylmältä.
Sinne menivät helteet, sanottiin säätiedoituksessa.
Niin tottavie menivätkin.
Taivas on vaaleanharmaa tai valkoinen.
En osaa päättää.
Nyt paistaa aurinko, mutta nyt se taas katosi.

Enkä minä ole vielä ehtinyt edes käydä uimassa.
Koko kesänä.

Kirjoitin eilen puoleenyöhön asti.
Minä päätin, että vielä joskus minä kirjoitan kirjan.
Minä oon päättänyt sen ensimmäisen kerran jo kymmenisen
vuotta sitten, mutta nyt päätin sen taas uudestaan.

Vaikka tuskin koskaan oikeasti.

Mä haluan kissan.
Sellaisen kiltin, pörröisen, joka olisi mun paras kaveri
ja leikkisi lyijykynillä niinkuin yksi kissa Lontoossa,
meidän hotellissa.
Se oli aika hirrrrmuisen suloinen tapaus.

Tahtoisin myös kukkamekon.
Sellaisen kivan.
Tiedän tarkalleen millaisen.

Ja voivvvoi, miten haluaisinkaan ihan vaaleat hiukset.
Semmoiset iiihan melkein valkoiset.

Syksyllä minä haluan karata mökille.
Olla siellä viikonloput
ja juosta sateessa.
Ja sanoa, että en koskaan lähde takaisin kotiin
mutta silti lähteä.
Minä rakastan niitä bussimatkoja.
Näkee niin monta kaupunkia
ja ihmistä ikkunasta.
Voi vain huokaista
ja näyttää kieltä
kotikaupungille ja kuunnella musiikkia
koko matkan.
Ja syödä karkkia.

Helsinki on niin pinnallinen.
Ei täällä viihdy.
Täällä ei saa hymyillä, eikä itkeä.
Täällä pitäisi olla olematon.
Mutta silti minä en pystyisi lähtemään.
Ainakaan vielä.
Koska en minä tiedä minne lähtisin.
On tämä kuitenkin koti.


Tajusin vasta, että tänään on elokuu.
Au.


sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

I'm Only Happy When It Rains

Heräsin tänään 9:50. Tein itselleni aamupalaa (porkkanakakkua, pala ruisleipää ja lasillinen maitoa, awws, kaikkia kiinnostaa) ja rupesin katsomaan juuri sopivasti kello 10:00 alkavaa Muumien maailma -ohjelmaa. Voi aww, puolalainen Muumipeikko oli niiiiin suloinen. Menen sen kanssa vielä naimisiin.

http://www.bullspress.fi/Global/Comic%20images/moomin.gif

Lähipäivinä pitäisi päättää, lähdenkö Ankkarockiin molemmiksi päiviksi, vaiko vain sunnuntaiksi. Öääääeee, se on niin kamalan hankalaa. Kahden päivän lippu maksaa varmaan 47846+831 euroa, mutta jos menisin sinne vain sunnuntaiksi, minulta jäisi Scandinavian Music Group näkemättä. Eilen katselin telkkarista sitä Provinssirock-ohjelmaa, ja siinä näytettiin pätkä SMG:n keikasta ja viimeistään siinä vaiheessa tuli semmoinen fiilis, että se bändi on pakko saada nähdä livenä. Ja tänä kesänä.
Okei, jos pitää valita Sonata Arctica tai SMG, valitsen Sonatan, eli sunnuntain, mutta sitten itken ensi kesään asti, sitä etten päässyt näkemään molempia. Olen pirun hankala tapaus. Niin on kyllä Ankkarockin aikataulukin, että ei sen puoleen. Mitäs ovat ripotelleet kaksi noin hiaaaanoa bändiä eri päiville.
Mä en ala. Mitään.