lauantai 28. maaliskuuta 2009

Honey, lovin' you is the greatest thing

Lähdin tänään lumisateen saattelemana puoli yhdentoista aikoihin bussilla kirpparille moikkaamaan kaveriani.Lunta satoi ja satoi ja kävellessäni tennareideni päälle kasaantui ainakin näääääin korkeita lumikinoksia. Odotellessani liikennevalojen vaihtumista lumihiutaleiden sataessa suoraan naamaan teki kyllä mieli hokea ääneen perkelettä.

Mulla oli mukana kaksitoista euroa, joista kulutin 3,50 kuuteen lehteen ja kahteen söpöön peltipurkkiin! Olisin halunnut ostaa niistä vain toisen, mutta kun myyjä tarjosi ystävällisesti molempia viidelläkymmene
llä sentillä, päätin sitten ostaa molemmat, kun halvalla kerran sain. Eikä noin kivoja peltipurkkeja joka päivä vastaan kävele !
































Kirpparilta kotiin tuleminen olikin sitten kaksi kertaa lumisempi kokemus.
Odotin ratikkaa otsatukka märkänä ja takki valkoisena ja sormet jäässä. Sen verran oli kuitenkin onnea matkassa, että ratikka tuli kaksi minuuttia etuajassa !
Hrrrr.
















sukkikset: lindex
tunika: carlings


Loppupäivän pysyttelen kyllä sisällä haaveilemassa kesästä.



perjantai 27. maaliskuuta 2009

sairastamaan!

Aamulla heikotti kamalasti, mutta ajatellin kokeilla jaksaisinko koulussa ainakin muutaman tunnin. Lähdin kotiin parantelemaan itseäni jo ensimmäisen tunnin jälkeen lasten tietokonepelien ja teidän blogienne voimilla. Aikaa onkin kulunut aika näppärästi! Kohta voisin katsoa vaikka Amelién.
Oon hykyisin
aina pipi, yhyyy.
Ja taas jäi fysiikan terotiatunt
i väliin. Ope tykkää varmasti ja silleen.

Huomenna
lupasin mennä moikkaamaan kaveriani kirppikselle.
Vaikka meinasin olla shoppailulakossa ensi kuun puoleen väliin, ajattelin kuitenkin tehdä nyt niin hur
jasti, että jos satun löytämään jotain ihanaakivaa, mikä on pakko saada, saan luvan ostaa, kunhan alle kympin lupaan tuhlailla. Ensi kuun alussa pitää kuitenkin ostaa SMG:n uusi levy ja se syö saastöjä parilla kympillä, nyyyh.

Toisaalta mietin mihin
oiken säästän. Vaikka toisaalta en näe mitään järkeä siinä, että shoppailee monta kertaa viikossa vähän kaikkea, mitä ei sitten todellisuudessa niin kovasti tarvitsisikaan. Kun lähtee kaverin seuraksi kaupungille, tulee aina ostettua ainakin se pakollinen pussillinen jugurttihedelmiä tai suklaacashewpähkinöitä ja ja ihastuttua johonkin vaatteeseen, jonka sitten tulee seuraavana päivänä ostamaan ja joka ei sitten välttämättä sieltä vaatekaapista sen kummemmin poistukaan. Ja sitten kaduttaa ja itkettää ja suututtaa.
Tosin joskus saattaa onnistaa ja ensin turhana ostoksena pidetty vaate tai tavara saattaakin osoittautua hyvin tarpeelliseksi. Niin kävi esimerkiksi erään perus mustan H&M:n mekkoni kanssa, jota pidän ny
kyisin aina liian lyhyiden mekkojen alla. Tadaa!
Myös inhokkikauppani, Gina Tricotin alerekistä äkkiä kiskaistu viiden euron mekko on nykyisin käyt
össäni keskimäärin kaksi kertaa viikossa.




















korviksia!
ranskanperunakorvikset: kaverilta joululahjaksi <3
levykorvikset: samaiselta kaverilta, thaimaasta <3
saksikorvis: itse tehty

shakkinappulakorvikset: hundpark

















minä ja maailman siistein kirjahyllyni

maanantai 23. maaliskuuta 2009

pieni ja hento ote - siinä kaikki

Ehdin tuskin kirjoittaa loppuun viime postauksen viimeisen lauseen, kun ulkona ei enää näyttänytkään yhtään keväältä ja alkoi sataa lunta.
Äsken sitä satoi taas, kun kävelin musiikkiopistolta kotiin sello selässä. Kiitos vaan kovast
i. Ehdin jo launtaina herätellä toiveita leskenlehdistä sun muista, mutta plääääh en olis halunnukaan en.

Mutta jos sitä lunta nyt vielä kerrankin uhkaa tulla lisää, ot
an kyllä yhteyttä sääherraan! Tämmöisestä täytyy tulla loppu ihan kertakaikkiaan!

Onhan se tosi jees, että ilmaston lämpeneminen sallii vielä lumisadetta tänne Suomeen, mutta hei, riittää jo. Tätä menoa täällä on aika hanget korkeat nietokset ja alan taas epäillä, että kevät on unohdettu ihan kokonaan.

Jos ne unohtaa kevään, ei voi tulla kesääkään!

















mekko: lontoosta
helmet:
äiti yllätti ja oli tehnyt tommoiset! löytyi mun pöydältä lauantaina. hii.

Huomenna on matikan koe ja ihan oikeasti - odotan matikankokeesta ysiä.
Ei hitsi vie, olenkohan jo muutaman asteen liian optimistinen? :---D Kaikkien aikojen paras numeroni matikankokeesta kun on koko yläasteen aikana ollut kasi ja se tuli jostain hirm
u helposta jutusta, missä piti vain vähän osata huitoa kolmioviivaimella oikeisiin suuntiin. Nelosia ja vitosia on sadellut muuten.

Toivottavasti yön aikana lämpötila nousisi noin 74636 astetta ja nuo lumikasat ja varsinkin jää sulaisi, eikä tarvitsisi kävellä kouluun kuin luistinkenttää pitkin ja kaatua naama edellä hankeen.





















maalasin viikonloppuna mummon luona vesiväreillä!






sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

kevätkevät

Eilen kaverini oli katsomassa meillä leffaa ja oli hirmu kivaa !
Äiti tuli laivalta ja toi kasan suklaata ja keksejä, mutta huomenna meinasin kyllä aloittaa
herkkulakon ja syödä namia seuraavan kerran ehkä pääsiäisenä.
Kesäkuntoon, tiedättehän?











Vaikka nyt keväällä tekee mieli kuvata kaikkea, tämän postauksen kuvat ovat ainakin muutaman kuukauden vanhoja, yhyy.

Lunta on sulanut ihan hirmuinen määrä ja aurinko paistaa kokoajan.
Ulkona ei jäädy enää jaakalikaksi ja paitojakaan ei tarvitse enää viittäkymmentä selviytyäkseen hengissä lyhyemmistäkin matkoista, eikä sukkiksiakaan tarvitse kuin yhdet! Toivotaan sormet ja varpaat pystyssä, ettei lunta enää sataisi, vaan loputkin lumikasoista sulaisi.









Suutun ja mustaksi muutun, jos lunta sataa vielä kerrankin.

maanantai 16. maaliskuuta 2009

tatuointikateus

Nukuin viime yönä semmoiset viisi tuntia ja tänään olen ollut koulussa, käynyt postissa lähettämässä paketin, raahannut kirjastoon selkä väärässä kirjoja, käynyt soittotunnilla ja tehnyt ussan kirjoitelman melkein valmiiksi.
Voitte arvata mikä fiilis.

Huomenna koulu loppuu poikkeuksellisesti tuntia aikaisemmin kuin normaalisti
ja koko iltapäivän meinasin hengata ihan keskenäni kotona ja syödä salaattia.
Enkä sitten muuta kiitos.

Piirsin käteen has
suja kuvioita ja kaikki luuli tänään, että olen ottanut viikonlopun aikana tatuoinnin. Hih. Hassuja.











































Ihan hullua hullua hullua, voisin ehkä ottaa tauoinnin.(Nimimerkillä entinen tatuointivastainen) Joskus. E h k ä. Jos keksisin jotain kivaa ja itselle tärkeää. Jonkun kuvan jolla on merkitys.
Haluaisin tatuoida sen ehkä ranteeseeni, mutta siinä se olisi kokoajan näkyvillä.
Kyllästyisin kuitenkin.
Tuskin kuitenkaan koskaan otan mitään, mutta on näillä ajatuksilla ihan kiva leikkiä.

Voi olla, että sen tatuoinnin ihastelu loppuisi kuitenkin aika lyhyeen. Onneksi mulla ei ole siihen ikää eikä rahaa.

Vuosi sitten katselin kateellisena netissä lävistyksiä. Nyt kiitän mitä tahansa siitä, etten mennyt ottamaan mitään.
Niskan aion ehkä joskus lävistää, mutta sitä pitää vielä miettiä. Se on aika persoonallinen ja kaunis ja sen saa tarvittaessa piiloonkin.
Mutta mitäs sitten, kun kampaan sen vahingossa irti?


Mitä mieltä te olette? Ottaisitteko tatuoinnin tai lävistyksen? Millaisen ja mihin? Vai onko teillä jo semmoinen?

lauantai 14. maaliskuuta 2009

you're the funny little frog

Lähdin tänään kirpparille jo kymmeneltä. Kiertelin ja kiertelin, mutta yksikään pöytä ei näyttänyt oikein houkuttelevalta. Lopulta löysin puna-valkoraidallisen topin hintaan 1,50 euroa ja päätin ostaa sen, jotta ei ihan tyhjin käsin sentään olisi tarvinnut lähteä. Nyt jälkeenpäin ajateltuna se olikin aika hyvä löytö, vaikka kotimatkalla ehdin sitä jo harmitellakin. Uskoisin, että siitä saattaisi tulla vaikka kevään lempitoppi !

Kirpparilta kirmasin H&M:ään ja keräsinkin käsiini oikein kunnon kasan mekkoja ja paitoja ja menin sovittamaan, jonotettuani ensin semmoiset kymmenen minuuttia, huh huh. Kannatti jonottaa, koska jokainen niistä vaatteista osottautui aika ihaniksi ja päätin antaa itselleni luvan ostaa niistä yhden, koska muuten olisin kuitenkin itkenyt verta koko kotimatkan.

Tämmöiseen mekkoon sitten päädyin ja hintaa moiselta löytyi vain
9,90e !


















Lisäksi äiti yllätti minut ostamalla n e l j ä paria sukkiksia yksien sijasta. Sen oli tarkoitus ostaa mulle harmaat sukkahousut, mutta kun tulin kotiin, sängyn päällä oli rivissä niiden pyytämieni harmaiden sukkisten lisäksi kolmet muutkin oikein söpöt! Olin aika innoissani. Kiitoskiitos.




















Vähäsen kiukuttaa taas kun päädyin kotiin H&M:n muovikassin kanssa.
En pidä siitä kaupasta ollenkaan, sillä vaatteiden laatu on useinmiten aivan kammottava ja noin miljoonasti olen sen kaupan takia todennut, että laadusta kannattaa maksaa ja sitä laatua ei kyllä H&M:stä löydä, mutta aina päädyn etsimään perus t-paitoja sun muita juuri H&M:ään, koska niiden vaatteiden hinta nyt vain sattuu sopimaan aina tyhjyyttään huutavalle lompakolleni ja osa niistä on ihan kivojakin, tosin aina saa varautua siihen, että jokatoisella vastaantulijalla on sitten samanlainen.
Yyyyh, mulla ei ole rahaa ostaa mitään kivaa ja persoonallista.
Mutta onneksi mulla on ompelutaitoinen äiti. :---)




perjantai 13. maaliskuuta 2009

belle & sebastian - another sunny day

Perjantaiperjantaiperjantaiperjantai perjantai!

Takana on ihan kauhean raskas ja stressaava kouluviikko.
Olen huutanut monena päivänä kurkku suorana pää suurinpiirtein kaikkien lukiohakulomakkeiden ja ainevalintakorttien alla ja vannonnnut kautta kiven ja kannon,että tästä ei selvitä, mutta selvittinpäs sittenkin!
Yksi paperi pitää vielä hoitaa, mutta yri
tän olla ottamatta siitä sen suurempia paineita. Tiedän, että stressaan kuitenkin, mutta varsinaista syytä paniikkiin ei nyt kuitenkaan oikeasti pitäisi olla.
Nyt saan alkaa stressata tulevaa pääsykoetta ja sitä, mihin lukioon tulen sitten lopulta pääsemään.

Tämmöisestä suoriutumisesta ansaitsen i s o n palkinnon, joten huomenna aion sännätä heti aamusta kirpparille !

Tänään näytti jo vähän keväältä.
Aurinko paistoi silmiin kesken ruotsintunnin ja koko kotimatkankin sain siristellä silmiäni.
Ihanaa, ehkä kesää ei sittenkään ole peruttu.















toppi: zara
raidallinen toppi, joka ei pahemmin kuvassa näy: kirpparilta

tiistai 10. maaliskuuta 2009

missä kevät?

Kävin aamulla tekemässä enkun kuuntelukokeen ja menin sitten kotiin lepäämään.
Illemmalla pitää vielä raahautua musiikkiopistolle tuossa kamalassa lumisateessa, mutta ei se mitään, koska siihen on vielä 6 tuntia aikaa.

Pläääh kun tuota lunta sataa kokoajan lisää. Pelottaa, että kevät unohtaa kohta tulla kokonaan.

Katselin äsken kuvia Lookbookissa varmaan tunnin, vvvoi huh. Tuli taas sellainen olo, että tarvitsen mekonpaidanhameenhousttakinkengätKAIKEN. Vaikka kaikkea on.






















paita: Topshop

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

mekkoja mekkoja mekkoja arrielle!

Kipeänä vielä. Ajattelin jäädä huomenna kotiin, jotten kuluttaisi itseäni koulussa heti ihan loppuun. Sen verran tapahtumarikas viikko tulossa koulujuttujen kannalta, ettei oikein ole varaa jäädä tiistaista eteenpäin kotiin sairastelemaan. Huomenna olisi siis parasta kokea ihmeparantuminen ! Tiistaina on enkun kirjaesitelmän palautus ja muistaakseni enkun kuuntelu, en muista tarkalleen. Keskiviikkona tehdään yhteishaku ja torstainakin on muistaakseni jotain, jos ei koulussa niin ainakin sitten musaopistolla.

Aaah, jos mulla o
lisi rahaa, ostaisin nyt ainakin miljoona uutta mekkoa. Sain eilen semmoisen inspiraation vaatteiden suhteen, että wou. :----)

Uusin ihastukseni on www.asos.com
Siellä on ainakin sataviisimiljoonatriljoonaa mekkoa, jotka haluaisin. Tässä muutama potentiaalinen vaihtoehto, joista jonkun on vain yksinkertaise
sti pakko päätyä vaatekaappiini ihan just nyt heti (tai kun vaan saisin ensin sitä r a h a a):

1. Musta, aika perusmekko. Vastaavanlaisen voisin löytää muualtakin, mutta tuossa vain on jotain niin ihanaa että oi aww, pakko saada.























2. Tämäkin on aika perusmerkko, mutta ehkä vähän erikoisempi kuin tuo ensimmäinen vaihtoehto. Helmasta tykkään kovasti.





















3. Tästä tykkään kanssa hirveästi, mutta vähän arastelen tuon värin kanssa.Mutta välillä olisi ihan jännää kokeilla jotain ihan uuttakin. En myöskään tykkäile noin avonaisista mekoista, mutta tuskin valkoinen toppi näyttäisi kamalan pahalta tuon alla.





















4. Tämä on ehkä suosikkini, tosin en osaa päättää tykkäänkö enemmän tästä mustana vai harmaana. Harmaa olisi vaihteeksi kiva, mutta pelkään, että tuo paljastuukin sellaiseksi äklön vaalenharmaaksi, sellaiseksi tosi tylsäksi ja jos se ei halua sopia mun tukan väriin. Tosin taas totean, että vaihtelua hei!






















Nyt kysyn teiltä, mikä teitä ihastuttaisi noista eniten ja mikä noista sattaisi olla eniten minua?

lauantai 7. maaliskuuta 2009

täällä ilman sua ei oo mitään, täällä ilman sua ei oo mitään, ei mun oo hyvä olla yksin

Onnistuin sitten sairastumaan juuri sopivasti viikonlopuksi.
Ei kivaa, mutta onneksi en ollut ehtinyt suunnitella mitään kovinkaan erikoista viikonlop
uksi, joten sain vain hyvän mahdollisuuden olla kerrankin rauhassa kotona.

Kiidän nykyisin niin paljon paikasta toiseen, että olen unohtanut, että kai sitä aikaa pitäisi vähän itsellekin jättää. Varsinkin minun tapauksessani, koska olen aina vaatinut kamalasti omaa rauhaa ja aikaa pohtia yksin asioita omassa maailmassa.

Viimeisen puolen vuoden aikana olen kuitenkin kerä
nnyt ympärilleni niin suuren joukon uusia ystäviä, että minulla on jatkuvasti huono omatunto, sillä aina jonkun kanssa oleminen jää vähemmälle.
Mutta minä nautin kahviloista ja kiireisestä kaupungista. Omalla tavallani nautin tästä rytmistä. Mutta ehkä minun pitäisi kuitenkin hetkeksi pysähtyä. Pysähtyä miettimään syvemmin omaa elämää, kaivaa vesivärit esiin ja maalata taas. Tai kirjoittaa koko päivä, niin kuin aina ennen.
Nykyisin jätän niin vähän aikaa kirjoittamiselle ja maalamiselle ja soittamisellekin - huh.

Siksi olenkin ajatellut, että ehkä ensi viikon voisin olla vain itseni kanssa.
Pohtia rauhassa asioita ja mennä koulusta suoraan kotiin.

















Voisin katsoa leffoja, esimerkiksi Amélien ja kuunnella joitain levyjä, joita en ole pitkiin aikoihin kuunnellut. Ja voisin miettiä vähän koulujuttuja sen verran kuin tuntuu hyvältä. Yhteishaku stressaa niin kamalasti, kun en ole oikeasti ehtinyt miettiä sitä oikein yhtään. Olen v
ain panikoinut, eikä se ole jättänyt tilaa sille, että oikeasti pohtisin kunnolle eri vaihtoehtoja.

Sitten vähän pinnallisimpiin juttuihin!

Käväisin jo hiihtolomalla Tukholmassa ja tein muutaman kivan löydön.
Topshopista löysin kivan luonnonvalkoisen paidan, jossa on taskut.
http://www.topshop.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?beginIndex=0&viewAllFlag=&catalogId=19551&storeId=12556&productId=939678&langId=-1&categoryId=&parent_category_rn= Tuommoisen, mutta tosiaan eri värisenä.
Olen ihan ihastunut siihen.

Torstaina ostin JC:stä huivin ja hameen, jonka ostoa vähän kaduin, koska sinne meni taas kaikki säästöt ai jumankauta.
















Huomatkaa t a a s viiden sentin juurikasvu! :-----(















Noi namit vedin naamaan kerralla tossa muutama viikko sitten.
















Oon aina halunnut ottaa silmäkuvan! Joten tässätässätässä!