keskiviikko 13. toukokuuta 2009

keskiviikko

Multa on postausaiheet ihan kadoksissa. Päässä lyö vain tyhjää ja poistan aina uudestaan ja uudestaan kirjoittamani ja aloitan alusta ja sitten taas poistan. Hmmm. En edelleenkään tiedä mistä kertoisin. Kahden tunnin päästä seison paniikissa musiikkiopiston kamarimusiikkisalissa. Kädet täristen ja perhosia vatsassa. Unohdan varmasti virittää kitarani ja jännitän niin, ettei minusta lähde ääntä ollenkaan. Viisi biisiä ja sitten se on ohi. Yritän nauttia niistä.
Laulututkinto on mulle tärkeä juttu ja jos nyt epäonnistun niin harmittaa ehkä vielä seuraavassakin elämässä.

Täällä on ihan hassu sää. Ensin paistaa aurinko ja taivas on sininen. Siten pimenee ja alkaa sataa.
























Maanantai-iltana näytti tältä
























...ja tältä























Tommoisen tunikan ostin jo jonkin aikaa sitten Carlingsista. Olin ihastellut sitä jo kauan ja sitten vihdoin päätin sen hankkia. (muutun aina kamalan nirsoksi ja mietin ikuisuuksia, kun ostan lahjakortilla. :---))
Kertaakaan tuo ei ole vielä ollut päällä, sillä ajattelin säästää tuon kesäksi.


Huomenna näen Iidamaananta
ita, kivaa. Vihdoinkin mulla on aikaa hengata jonkun kanssa, eikä tarvitse heti koulun jälkeen olla kirmaamassa musaopistolle.

1 kommenttia:

vimla kirjoitti...

joo....en kyl oo kauheen hyvä kirjottaja, oon nii huono keksii mitää ja sit tuntuu aina et se teksti on iha huono ja menee ikuisuus enne ku saan kirjotettuu ees jotai...Ja aikaakaa ei kauheesti...mut ainaki yritän :D